Olemisen tila: luottamuksen ja yhteisen luomisen maisemissa

Olemisen tilalla kuvaan tässä sitä, miten hahmotan työnohjauksen tilaa dialogisessa mielessä. Pohdin millä tavalla olisi hyvä olla sekä yksilönä että yhdessä toisten kanssa työnohjauksessa. Psykoterapiassa ja työnohjauksessa yhteistä lienee ainakin pyrkimys jonkinlaiseen myönteiseen muutokseen ja kasvuun. Psykoterapeuttina ajattelen, että muutoksen ja kasvun mahdollistamiseksi olemisen tilan – tai kuten psykoterapiassa sitä nimitetään - settingin, tulisi sisältää tiettyjä kvaliteetteja. Pyrin tässä kuvaamaan mitä nämä kvaliteetit voisivat olla ja miten työnohjaajana huolehtia niiden toteutumisesta. Miten siis olla työnohjaajana sellainen matkakumppani ja kartanlukija, johon työnohjattavat luottavat, ja jonka kanssa he kokevat lähtevänsä matkaan turvallisin mielin? Miten hahmotan itseni suhteessa yhteisellä matkalla oleviin?

Dialogisuudessa keskeistä on ajatus yhteisesti vuorovaikutuksessa konstruoidusta tilasta. Tämän vuoksi dialogista tapaa olla voitaisiinkin kutsua perustavalla tavalla suhteelliseksi kahdessa mielessä: ensinnäkin se on yhteisen konstruoinnin vuoksi jatkuvasti elävä ja muotoutuva, ja toisekseen se perustuu ihmisten väliseen suhteisuuteen. Lisäksi tärkeitä näkökohtia dialogisessa lähestymistavassa olemisen tilan kannalta ovat kokemuksellisuus ja tämänhetkisyys. Tom Arnkil ja Jaakko Seikkula käyttävät perheterapiassa käsitettä rajasysteemi, jonka potilaan perhe ja muu verkosto sekä hoitosysteemi luovat yhdessä. Työnohjauksessa rajasysteemin luovat työnohjaaja(t) ja työnohjattava(t). Seikkulan mukaan rajasysteemi on "yhteisen jakamisen tila, joka sisältää sekä ääneen puhuttuja aiheita että ruumiillisesti jaettuja tunnekokemuksia". Itse voisin kuvailla olemisen tilaa näin: se on yhtäaikaa sekä henkilökohtainen subjektiivinen kokemus että jaettu intersubjektiivinen kokemus, jolla on emergenttejä ominaisuuksia: se on enemmän kuin osiensa summa. Näiden seikkojen vuoksi olemisen tilan kannalta mielestäni tärkeä konkreettinen kysymys on se keiden kaikkien olisi syytä olla mukana tällä matkalla? Keiden kaikkien ääni on tuota olemista luomassa ja jakamassa - jos ei suorastaan konkreettisesti, niin symbolisesti? Jos joku ei konkreettisesti ole paikalla, milloin on syytä ottaa hänen äänensä symbolisesti paikalle keskusteluun ja milloin ei?

Työnohjaajana minun on oleellista ymmärtää olevani kiinteä osa tässä kuvattua elävää systeemiä ja vaikuttavani siihen sisältä käsin. Siksi minun on syytä havainnoida sitä, miten itse tuossa systeemissä olen. Toinen tehtäväni olisi mielestäni auttaa myös työnohjattavia havainnoimaan omaa olemistaan osana systeemiä. Jotta olemisen tila olisi kunkin yksilön kannalta merkityksellinen, siihen tulisi mahtua kaikkien osallistujien äänet ja kokemukset myös silloin, kun ne ovat keskenään erilaisia tai ristiriitaisia. Oikeastaan erilaisuudet ja ristiriitaisuudet nähdään dialogisesti tärkeinä ja merkityksellisinä. Ne ovat ihmisyyteen kuuluvia ja "olemista rikastavia". Työnohjaajana tehtäväni on tämän vuoksi olla sekä kaikkia osallistujia että erilaisia näkökulmia kunnioittava ja arvostava. Minun tulee pyrkiä tukemaan turvallista ilmapiiriä ja työntekijöiden keskinäisiä suhteita, luoda tilaa dialogille. Turvallisuuden tunne on keskeinen, koska se mahdollistaa avoimuuden, uteliaisuuden ja yhteyden toisiin. Tärkeää on oma avoimuuteni ja läpinäkyvyyteni sekä aidosti utelias suhtautuminen erilaisille vaihtoehdoille ja näkökulmille. Ajattelen, että parhaimmillaan olemisen tila olisi sellainen, jossa työnohjattavat voisivat olla kanssani läsnä tässä hetkessä ilman pelkoa arvostelusta eivätkä kokisi välitöntä tarvetta aktiivisesti muuttaa, ratkaista tai analysoida kaikkea. Olisi tilaa riittävästi hiljaisuudelle, pohdinnalle ja pysähtymiselle.

LÄHTEET:

Aaltonen, J. (2001). Menetelmistä dialogiin. Perheterapia, (1), 38–45.   

Arnkil, T. E., Seikkula, J., & Eriksson, E. (2001). Avoimet dialogit ja ennakointidialogit: Sosiaaliset verkostot psykososiaalisessa työssä. Yhteiskuntapolitiikka, 66(2), 97–110.

Hald, M., Karlsson, B., & Sundet, R. (toim.). (2022). Matkantekoa ja käännekohtia: Kirja dialogisesta vuorovaikutuksesta ja kosketetuksi tulemisesta sekä psykiatrian toimintatapojen muutoksesta. Kuva ja Mieli Oy.

Niskanen, M. (2002). Sosiaalinen konstruktionismi työn ohjauksen viitekehyksenä. Perheterapia, 1, 4–17.    

Seikkula, J. (2022). Dialogi parantaa – mutta miksi? Mikä tekee dialogista ennennäkemättömän vaikuttavan vaikeissa kriiseissä? Kuva ja Mieli Oy.