Ajattelun tila: reflektiivisyyden ja toiminnan maisemissa

Millainen työnohjaaja on hyvä matkakumppani ja kartanlukija? Miten hän ennakoi hankalia paikkoja ja miten erilaisissa maastoissa liikkuminen olisi mahdollista? Työnohjauksen tulisi tarjota ajattelun tila, joka mahdollistaa itsereflektion sekä uusien vaihtoehtojen ja oivalluksien syntymisen. Tämä edellyttää kykyä ajatella selkeästi ja joustavasti: liikkua samanaikaisesti sisäisen ja ulkoisen todellisuuden sekä itsen ja toisten välisellä rajapinnalla. Työnohjaajana tehtäväni on tässä mielessä huolehtia oman ajatteluni selkeydestä ja joustavuudesta sekä olla tietoinen siitä mitä omassa ajattelussani tapahtuu. Silloin minun on mahdollista tukea samaa kykyä myös työnohjattavissa. Vaikka ihmisen mieltä ei ole syytä redusoida aivo- tai kognitiotoiminnaksi, ajattelun kontekstissa aivotutkimuksen ja kognitiivisen psykologian löydöksiä on mielenkiintoista tarkastella. Minulle ne osaltaan täydentävät ja selittävät dialogis-reflektiivistä näkemystä sopivasta ajattelun tilasta.

Tutkimuksissa on havaittu aivotason muutoksia tiedonkäsittelyssä silloin, kun ihminen on korkean tai toistuvan stressin tilassa. Korkea stressitaso saa hermoston virittymään niin kutsuttuun taistele tai pakene –tilaan, mikä heikentää korkeampien ja myöhemmin evoluutiossa kehittyneiden aivoalueiden aktivaatiota. Tällöin mm. kyky puhua ja ajatella selkeästi sekä ohjata tietoisesti omaa toimintaa heikentyy. Uhkaavalta tuntuvissa tilanteissa limbisen järjestelmän osa, niin kutsuttu mantelitumake, hälyttää ja lähettää signaalin hypotalamukselle, joka aktivoi sympaattisen hermoston ja stressihormonien tuotannon. Sympaattista hermostoa voisi kuvata "kaasupolkimena", joka kiihdyttää meitä valppauteen ja toimintaan, tarvittaessa "taistelemaan tai pakenemaan". Mitä enemmän stressihormoneja erittyy, sitä enemmän sympaattinen hermosto virittyy. Korkeat stressihormonipitoisuudet estävät hippokampuksen toimintaa, jolloin aika ja paikka hämärtyvät, eikä ihminen pysty enää ajattelemaan selkeästi. Ylivireyden kohottamat stressihormonit vaikuttavat myös Brocan alueeseen, mikä vaikeuttaa puhumista ja asioiden hahmottamista kielen avulla. Etuotsalohkon toiminta vaimenee, mikä taas näkyy mm. käyttäytymisen säätelyn, toiminnanohjauksen ja loogisen päättelykyvyn heikentymisenä. Oikeastaan voisi siis puhua ajattelun tilan hermostollisesta ja kehollisesta puolesta tai perustasta.

Psykologi ja taloustieteen nobelisti Daniel Kahneman puolestaan on tutkinut ihmisen ajattelua ja päätöksentekoa. Hän kuvaa ajatteluamme kahtena systeeminä: nopeana systeeminä yksi ja hitaana systeeminä kaksi. Systeemi yksi -tasoinen ajattelu on automaattista ja nopeaa ajattelua, joka toimii ilman tietoista ohjausta. Tällöin ajattelu on intuitiivista ja heuristiikkoihin nojaavaa eikä juurikaan vaadi ponnistelua. Se on pikemminkin välitöntä reagointia ärsykkeisiin ja altis kognitiivisille vinoumille. Systeemi yksi -tasoinen ajattelu on erinomainen sekä tehokas rutiininomaisissa, tutuissa ja arkisissa tilanteissa. Monimutkaista ongelmanratkaisua vaativissa tilanteissa se voi johtaa helposti yksinkertaistuksiin, virhepäätelmiin ja jumiutumiseen. Systeemi kaksi -tasoinen ajattelu puolestaan on hidasta ja vaatii tietoista ponnistelua, keskittymistä ja resursseja. Kun on tutkittu asiantuntijoiden ajattelua ja päätöksentekoa, on havaittu, että he pystyvät käsittelemään suurempia tietokokonaisuuksia kerrallaan (niin kutsuttu chunking-ilmiö). Tämä tarkoittaa, että asiantuntijat käyttävät systeemi yksi –tasoista, intuitiivista ajattelua omalla erityisalallaan. Näin he voivat käsitellä ja havainnoida erityisalansa asioita laajasti ja nopeasti. Samalla se voi kuitenkin altistaa myös virhepäätelmille ja kognitiivisille vinoumille. Tutun ja toistuvan asian äärellä on vaikeampaa havaita muun muassa ristiriitaista tietoa ja vaihtoehtoisia näkökulmia. Edellä mainittujen ajattelua ja päätöksentekoa kuvaavien systeemien tiedostaminen voi olla oleellista paitsi työnohjaajana, myös ylipäätään työntekijöiden, asiantuntijuuden ja työelämän kannalta. Minulle nämä ajattelun kaksi systeemiä kuvaavat sitä, miksi reflektiivisyys ja reflektiivisten positioiden rakentaminen ovat niin tärkeitä työnohjauksessa: silloin käytämme systeemi kahta.

Joustavan ajattelun tila mahdollistaa vaivattomamman liikkumisen myös tekemisen ja konkretian maisemassa. Kun olemme turvallisessa ja kiireettömässä tilassa, meidän on mahdollista oppia uutta. Kun on mahdollista olla avoin ja utelias, on resursseja myös tavoitteellisuuteen, ongelmanratkaisuuun ja toimintaan. Lev Vygotski käyttää kehityspsykologiassa käsitettä lähikehityksen vyöhyke. Sillä kuvataan tilaa, johon lapsi kykenee aikuisen avustuksella. Aikuinen voi esimerkiksi kysyä pääjalkaisen piirtäneeltä lapselta "missä masu ja kaula ovat". Näin lapsi voi osata itse piirtää yksityiskohtaisemman ihmispiirroksen oman oivalluksensa ja havaintokykynsä pohjalta. Lähikehityksen vyöhykkeen käsitteellä voidaankin mielestäni kuvata "dialogista toiminnan maisemaa": oppimista vuorovaikutuksessa, toiminnallista kehitystä sekä kykyjen laajentamista käytännön tilanteissa ilman, että minä työnohjaajana tarjoan valmiita vastauksia ja ratkaisuja. Lisäksi työnohjaajana minun kannattaa ryhmätilanteessa hyödyntää ryhmän omaa osaamista ja voimavaroja: miten he voivat auttaa toisiaan lähikehityksen vyöhykkeelle kurottamisessa.

Tässä kuvattua aivotutkimusta on hyödynnetty paljon psykoterapiassa sekä erityisesti traumojen hoidossa, mutta aihe on mielestäni erittäin tärkeä myös työnohjaajalle. Työnohjauksen kontekstissa ollaan usein ongelmallisten ja haastavien asioiden äärellä tai työyhteisö itsessään voi olla kriisitilanteessa. Aivotutkimuksen pohjalta voisi siis sanoa, että työnohjattavien ajattelun selkeys ja reflektiokyky tällaisissa tilanteissa voi usein olla heikentynyttä. Toisaalta empaattisen virittäytymisen ja muun muassa kehollisen peilauksen kautta - näitä kuvaan tarkemmin resonanssista kertovassa postauksessa - minussa työnohjaajana sekä työnohjausryhmässä lähtevät helposti viriämään toistemme keholliset ja tunnereaktiot. Myös minä tuon työnohjaukseen oman vireystilani, joka lähtee elämään työnohjattavissa. Siksi työnohjaajana minun olisi syytä kiinnittää huomiota omaan vireystilaani ja sen pitämiseen riittävän alhaisena aktiivisen säätelyn kautta. Näin voin tukea myös työnohjattavieni säätelyä ja heidän ajattelukykyään. Rotschildin ja Randin ohje psykoterapeuteille on: "Huoneessa tulisi olla ainakin yksi henkilö, joka ajattelee selkeästi. Koska et voi olettaa, että se olisi asiakas, sinun on syytä pitää huolta, että se olet sinä." Mielestäni tämä pätee myös minuun työnohjaajana: tehtäväni on huolehtia reflektiokyvyn ylläpitämisestä itsessäni sekä sen tukemisesta työnohjattavissa. Samalla pysyn tietoisena siitä mitä itse tuon työnohjaustilanteeseen ajattelu- ja reflektiokyvyn kannalta. Vaikka dialogisesti katsoen kieli ja vuorovaikutus ovat ajattelun ja sen kehittymisen ehtoja, ajattelun tila rakentuu – sosiaalisen konstruktionismin ideaa hiukan laajentaen - myös keho-mieli –tilojen vuorovaikutuksen kautta.

Työnohjaajana minun tulisi olla tietoinen lisäksi oman systeemi yhteni toiminnasta ja antamasta informaatiosta: mitä automaattisia ajatuksia ja reaktioita, intuitiota – kenties emootioita - minussa lähtee viriämään. Samalla minun tulee pitää reflektiivinen ja joustava ajattelukykyni aktiivisena, jotta voin havainnoida mihin informaatioon tarttua ja mitä haastaa. Tällainen oman sisäisen dialogin havainnointi, ja sen sääteleminen mitä siitä tuo ulkoiseen dialogiin, on dialogisesti työskentelevän työnohjaajan perustyökalu. Rotschild ja Rand käyttävät hyvään säätelykykyyn liittyen käsitettä kahtaalle suuntautuva tietoisuus, jolla tarkoitetaan kykyä olla kosketuksissa oman sisäisen tapahtumisen sekä ulkoisen todellisuuden kanssa. Kahtaalle suuntautuva tietoisuus on mielestäni edellytys systeemi kaksi – tasoiseen ajatteluun: reflektiokykyyn sekä lähikehityksen vyöhykkeelle kurottamiseen ja oppimiseen. Koska dialoginen lähestymistapa haastaa ajatusta asiantuntijuudesta ja "tietämisestä" ylipäätään, erityisen tärkeää tietoinen ponnistelu systeemi kahden ylläpitämiseksi on minulle omaan erityisalaani liittyvissä työnohjauksissa. Silloin minun on syytä havainnoida erityisen tarkasti mitä omassa sisäisessä dialogissani tapahtuu ja miksi. Muistanko pitää itseäni ei-tietämisen tilassa ja uteliaana vai kiirehdinkö tekemään tulkintoja ja tietämään paremmin. Minulle edellä esittämäni aivotutkimuksen havainnot sekä ajattelun systeemit yhdessä kuvaavat mitä reflektio- ja ajattelukyvyn ylläpitäminen edellyttää ja miten se voi näkyä työnohjauksessa. Ne auttavat minua olemaan hyvä ja ennakoiva kartanlukija.

LÄHTEET:

Kahneman, D. (2011). Thinking, fast and slow. Farrar, Straus and Giroux.

Niskanen, M. (2002). Sosiaalinen konstruktionismi työn ohjauksen viitekehyksenä. Perheterapia, 1, 4–17. 

Ogden, P., & Fisher, J. (2016). Sensomotorinen psykoterapia: Keinoja trauman ja kiintymyssuhdevaurioiden hoitoon. Suomennos: Paula Holländer. Helsinki: Traumaterapiakeskus ry.     

Rothschild, B., & Rand, M. L. (2010). Apua auttajalle: Myötätuntouupumuksen ja sijaistraumatisoitumisen psykofysiologia. (Suom. P. Holländer & K. Kivinen). Traumaterapiakeskus.

Siegel, D. J. (2021). Mielitaju – muutoksen tiede. (J. Korhonen, Suom.) Viisas Elämä. ISBN 978-952-260-944-1

Vygotsky, L. S. (1978). Mind in society: The development of higher psychological processes. Cambridge, MA: Harvard University Press.