Rakkaudellisuus: etiikka ja ihmiskuva 

Dialogisuuden perustaksi voisi kuvata arvostavaa ja kunnioittavaa, rakkaudellista suhtautumista ihmisiin ja ihmisyyteen. Se tarkoittaa kykyä hyväksyä toinen sellaisena kuin hän on – silloinkin, kun hänen tapansa elää ja olla maailmassa olisi huomattavan erilainen kuin oma. Dialogisuus myös haastaa valta-asetelmat ja hierarkiat, kutsuen tasa-arvoiseen ja vastavuoroiseen käsityksien ja merkityksen jakamiseen ja luomiseen. Millainen käsitys minulla siis on siitä, mitä ylipäätään merkitsee olla matkalla toisen ihmisen kanssa ja mitä se tuolle toiselle on? Esipuheessaan kirjaan Matkantekoa ja käännekohtia, Jaakko Seikkula kirjoittaa: "Kunnioita ihmistä, älä pyri toisen muuttamiseen. Voit auttaa parhaiten olemalla läsnä jakamassa mitä hyvänsä elämässä onkaan tapahtunut." Juuri tästä rakkaudellisuuden asenteessa on mielestäni kysymys.

Itseäni dialogisuudessa puhuttelee sen "radikaali humaanius". Tällainen sanapari putkahti mieleeni opintojen kuluessa, kun pohdin omaa työnohjaajan identiteettiäni. Lähdin tutkimaan voisiko sille löytyä olemassa olevaa viitekehystä ja havaitsin, että radikaalihumanismi todella on filosofinen ja eettinen suuntaus. Se asettaa ihmisen arvon, vapauden ja kasvupotentiaalin kaiken toiminnan keskiöön. Se on sekä vastarintaa epäinhimillistämistä vastaan, että kutsu syvempään yhteyteen. Radikaalihumanismin ihmiskäsitys haastaa teknokraattiset ja instrumentaaliset lähestymistavat, joissa ihminen nähdään resurssina, suorittajana tai ongelmana. Yksi suuntauksen keskeisistä ajattelijoista, filosofi ja psykoanalyytikko Erich Fromm, korostaa, että ihmisellä on tarve ylittää pelkkä biologinen olemassaolo ja löytää merkitys, yhteys ja identiteetti. Hänen mukaansa ihminen ei ole vain sopeutuva olento, vaan aktiivinen muutosvoima, joka voi vaikuttaa itseensä ja ympäristöönsä. Fromm puhuu paljon myös rakkaudesta. Hän ymmärtää rakkauden laajasti, yleisinhimillisenä vastauksena ihmisen yhteyden ja suhteessaolon tarpeeseen. Hän näkee rakkauden myös taitona, joka ihmisen tulee oppia. Jos aikoo oppia rakastamaan, on ensin pidettävä rakkautta tärkeänä. Tämä edellyttää hänen mukaansa keskittymistä ja itsekuria sekä luovaa ja aktiivista suhdetta maailmaan. Frommin ajatuksiin tutustuminen oli itselleni puhuttelevaa sekä terapeuttisessa että työnohjauksellisessa mielessä. Tällaisista arvoista ja periaatteista voimavarakeskeisessä ja dialogisessa lähestymistavassa on mielestäni kysymys.

Tällä hetkellä ajattelen, että dialogisen työnohjauksen kontekstissa radikaalihumanismi voisi ilmetä: 1) dialogisena kohtaamisena, jossa ohjattava saa rakentaa omaa ymmärrystään autonomisesti ja turvallisesti, 3) eettisenä tilana, jossa ihmisarvo, vapaus ja vastuu ovat läsnä sekä 3) rakkaudellisena kannatteluna, jossa ohjattava saa olla haavoittuva ja silti arvokas. Työnohjaaja toimin tällöin inhimillisyyden puolustajana, en vain ammatillisen kehityksen fasilitaattorina. Silloin osaan ajatella mitä ihmiselle voi merkitä olla matkalla toisen ihmisen kanssa ja annan hänen tehdä matkaansa omalla tavallaan, sopivasti kannatellen, rinnalla kulkien.

Lähteet:

Arnkil, T. E., Seikkula, J., & Eriksson, E. (2001). Avoimet dialogit ja ennakointidialogit: Sosiaaliset verkostot psykososiaalisessa työssä. Yhteiskuntapolitiikka, 66(2), 97–110. 

Hald, M., Karlsson, B., & Sundet, R. (toim.). (2022). Matkantekoa ja käännekohtia: Kirja dialogisesta vuorovaikutuksesta ja kosketetuksi tulemisesta sekä psykiatrian toimintatapojen muutoksesta. Kuva ja Mieli Oy.  

Hietalahti, J., & Pekkola, M. (2019). Terapiaa mielipuoliselle maailmalle – Erich Fromm ja radikaalihumanismin lupaus. Vastapaino. 

 Kilpiä, J. (2022). Kontekstin taju: Karttakirja voimavarakeskeiseen ryhmän ohjaamiseen. Aktuaal